Neotide Oy on ostanut Kiinteistö Oy Vaasan Ylioppilastalon kaikki osakkeet. Myyjinä olivat Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan kiinteistöyhtiö VYY Holding Oy sekä Palosaaren Yrityskeskus Oy, jotka kumpikin omistivat osakkeista aiemmin 50 %. Kiinteistöyhtiö omistaa Palosaaren kampusalueella sijaitsevan Domus Bothnica -rakennuksen, missä Neotide on toiminut jo pidempään vuokralaisena. Kaupat solmittiin torstaina 30. marraskuuta 2023.
– Olemme todella iloisia siitä, että saimme mahdollisuuden ostaa rakennuksen, jossa olemme toimineet vuodesta 2008 lähtien, sanoo Neotide Oy:n toimitusjohtaja Johan Kullas. Ajattelemme pitkäjänteisesti yrityksessämme, ja omistamalla rakennuksen voimme myös paremmin kehittää omaa toimintaamme ja siten vastata tulevaisuuden vaatimuksiin. Neotide kasvaa yrityksenä, ja odotamme innolla seuraavaa askelta tämän kaupan kautta.
– Vaasan yliopiston ylioppilaskunta ja sen tytäryhtiö VYY Holding Oy päättivät huolellisen harkinnan jälkeen luopua rakennuksen omistuksesta. Päätös talosta luopumiseen pohjautui ylioppilaskunnan ja sen tytäryhtiön hallituksissa, sekä ylioppilaskunnan edustajistossa käytyihin keskusteluihin ja nykytilanteen analysointiin. Rakennuksesta luopuminen on myös yksi konkreettinen tapa vastata ylioppilaskunnan uuteen strategiaan, joka on hyväksytty aiemmin tänä vuonna, toteaa VYY:n pääsihteeri Lauri Tuohiniemi.
– Domus Bothnica -rakennuksen siirtyminen Neotiden haltuun on luonteva askel eteenpäin tämän vuoden aikana käytyjen useiden neuvottelujen perusteella. Uusi omistaja tuntee kohteen hyvin. Ostajan monet kohteen kehittämisideat ovat tuntuneet myös erittäin hyviltä. Samalla kaupan myötä Palosaaren Yrityskeskuksen puolella saamme jatkossa kohdistettua resursseja entistä tiiviimmin strategiseksi valitun Wolffintie 36 -kokonaisuuden kehittämiseen, toteaa PYK:n toimitusjohtaja Ulla Mäki-Lohiluoma.
Kaupan valmistelussa myyjien konsulttina toimi Ernst & Young Oy. Kauppahintaa ei julkisteta.
Lisätiedot:
Johan Kullas
Neotide Oy
p. 0400 863 636, johan.kullas@neotide.fi
Lauri Tuohiniemi
VYY Holding Oy
p. 044 324 8964, lauri.tuohiniemi@vyy.fi
Ulla Mäki-Lohiluoma
Palosaaren Yrityskeskus Oy
p. 040 573 3004, ulla.maki-lohiluoma@vaasafacilita.fi